
Banaanin taimet (14 €)
Afrikan keskiosissa kymmenettuhannet sotia paenneet ihmiset palaavat kotiseuduilleen. Perillä heitä odottavat suuret haasteet: heidän täytyy rakentaa kotitalo, raivata viljelysmaat ja löytää toimeentulo. Lahjoittamallasi 14 eurolla autetaan pakolaisperhe alkuun antamalla heille kymmenen banaanin tainta lannoitteineen.
Banaani on tärkeä ruokakasvi, mutta banaanipuun kuorta käytetään myös materiaalina taide- ja matkamuistoesineissä. Makean banaanin lisäksi viljellään nopeakasvuista vihreää banaania, josta saadaan perusruokaa keittämällä tai paistamalla. Sato kypsyy jo noin neljän kuukauden kuluttua taimen istuttamisesta. Sadonkorjuun aikaan kasvi kaadetaan mutta jäljelle jätetään yksi juuriverso, joka tuottaa sadon jo parin kuukauden kuluttua. |
![]()
![]() Meneekö apu varmasti perille? Kyllä! Tästä huolehtii motivoitunut, paikallisen kulttuurin hyvin tunteva ja kristillisiin arvoihin sitoutunut henkilöstö. Fida on sitoutunut antamaan apua puolueettomasti ja tasapuolisesti riippumatta avunsaajan sukupuolesta, etnisestä taustasta ja poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Kuinka kauan kestää, että saan tilaamani onnittelukortin? Taivaan lahjan hankinta ja korttitilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Kun haluat lähettää paperisen kortin lahjan saajalle, se postitetaan sinulle 2-4 arkipäivän kuluessa tilauksestasi. Kortti ja siihen kuuluva kuori postitetaan sinulle priority-luokassa. Kortteja ei postiteta viikonloppuisin eikä juhlapyhinä. Sähköinen kortti on nopein tapa, sillä se lähtee välittömästi lahjan saajalle. |