EtusivuYhteystiedotMedialleIn English
EtusivuAjankohtaistaLahjoitaLähde mukaanTyömmeFida lähetystoritMikä Fida on?
Pyörätuoli vammaiselle lapselle

Pyörätuoli vammaiselle lapselle (150 €)

Unelmat kantavat, vaikka jalat eivät. Moni liikuntavammainen lapsi Tansaniassa haaveilee ikiomasta pyörätuolista. Sen avulla olisi mahdollista liikkua omin avuin ja osallistua muiden leikkeihin.

Koska pyörätuoli on vain harvojen etuoikeus, monet vammaisten lasten äidit kantavat uskollisesti lapsensa selässään kouluun ja sieltä takaisin. Ja usein lapsilla ei ole vammansa vuoksi mahdollisuutta päästä kouluun lainkaan.

Fidan ja Tansanian helluntaikirkkokunnan vammaishankkeessa Tangan kaupungissa vammaisille lapsille tarjotaan kuntoutusta, mahdollisuus käydä koulua ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta huolehditaan. Lisäksi hankkeen yhteydessä toimii työpaja, jossa valmistetaan apuvälineitä.

Pyörätuolien valmistuksessa hyödynnetään paikallisia materiaaleja, esimerkiksi hyvin yleisesti käytettyjä tavallisia polkupyörän pyöriä. Näin rengasrikon voi korjata kuka tahansa kylässä. Tuolien malli on sellainen, että niillä on helppo liikkua epätasaisessa maastossa. Eri osia voidaan myös vaihdella tai lisäillä lapsen tarpeiden mukaan.

150 eurolla toteutat vammaisen lapsen unelman omasta pyörätuolista.

Lisää ostoskoriin

Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjä
Usein kysytyt kysymykset

Meneekö apu varmasti perille?

Kyllä! Tästä huolehtii motivoitunut, paikallisen kulttuurin hyvin tunteva ja kristillisiin arvoihin sitoutunut henkilöstö. Fida on sitoutunut antamaan apua puolueettomasti ja tasapuolisesti riippumatta avunsaajan sukupuolesta, etnisestä taustasta ja poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta.

Kuinka kauan kestää, että saan tilaamani onnittelukortin?

Taivaan lahjan hankinta ja korttitilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Kun haluat lähettää paperisen kortin lahjan saajalle, se postitetaan sinulle 2-4 arkipäivän kuluessa tilauksestasi. Kortti ja siihen kuuluva kuori postitetaan sinulle priority-luokassa. Kortteja ei postiteta viikonloppuisin eikä juhlapyhinä. Sähköinen kortti on nopein tapa, sillä se lähtee välittömästi lahjan saajalle.

Lisää kysymyksiä